Sveitsiin ja takaisin

Valvojat: armas, Mericsson, andlover, -NewJuhani-

Vastaa Viestiin
sakue
Viestit: 11
Liittynyt: 29 Loka 2016, 21:09

Sveitsiin ja takaisin

Viesti Kirjoittaja sakue » 16 Marras 2017, 12:08

Ensi kesänä olisi tarkoitus ajella Sveitsiin pikkusiskon perhettä tapaamaan ja takaisin. Meno balttian läpi Puolaan, sielä kiinnostaisi "oikaista" Tsekkeihin, sieltä Saksaan ja lopulta Sveitsiin. Paluu varmaan sitten länsireittiä. Laivamatka Saksa-Suomi ehkä voisi olla järkevä, ainoa vaan että jotta liput ei maksaisi maltaina, ne pitäisi ostaa nyt, viimeistään kuitenkiin matkamessuilta ja nimetylle päivälle. Ei onnistune.

Lapsuudenystäväni on naimisissa puolalaisen typyn kanssa ja heidät ajattelin pyytää kahvile kertomaan vinkkejä, etenkin Puolan matkan varrelle osuvista kansallispuistoista yms nähtävyyksistä, mutta jos jollain on ideoita kivoiksi kohteiksi tai vaikka majapaikkaidekoiksi tuolle reitille niin olisi kiva kuulla. Sveitsissä ollessamme majoitumme siskon luona, joten reitinvalinta tulee olemaan sellainen että viimeinen yö ennen kohdetta on Saksassa.

Hyvin todennäköisesti lähdemme kokoonpanolla 2 aikuista ja 2 alakouluikäistä pikkumiestä.

t. Saku

Avatar
hanes
Viestit: 1100
Liittynyt: 05 Tammi 2008, 20:08

Re: Sveitsiin ja takaisin

Viesti Kirjoittaja hanes » 16 Marras 2017, 12:42

Kivasta en niinkään tiedä, mutta mielenkiintoinen sotahistoriallinen paikka löytyy pohjois Puolasta. Aatun sudenpesä.

Wolf's Lair, Gierłoż, Kętrzyn, Puola

Massiivisia bunkkereita metsän siimeksessä.
Itse en ole käynyt mutta kaveri kävi ja kehui.
Defender 110 300Tdi -96 Epsom Green
Discovery 3 TDV6
ex Projekti-X SeriesIII88V8
ex Discovery 1 200Tdi -90 "Huollon sijaisauto"
ex Discovery II td5 -01
ex Series III -76
ex Series IIA -66

Avatar
Ellunkana
Viestit: 566
Liittynyt: 06 Heinä 2009, 17:22

Re: Sveitsiin ja takaisin

Viesti Kirjoittaja Ellunkana » 17 Marras 2017, 21:25

Jokunen vuosi sitten tuli JariJ:n kanssa käytyä tuolla bunkkerialueella. Kannattaa kyllä käydä jos lähettyville sattuu. Toinen kiinnostava paikka on Itävallan rajan lähettyvillä oleva Hitlerin kotkanpesä Berchtesgadenissa. Ja sitten on tietty monet keskitysleirimuseot eri puolella Puolaa ja Saksaa, kuuluisimpana tietty Auschwitz Puolan Oswiesim:ssä.
Ex 1997 Defender 90, 300Tdi, Portofino Red
Ex 1993 Jeep Cherokee XJ 4.0 Bright White

Avatar
Ellunkana
Viestit: 566
Liittynyt: 06 Heinä 2009, 17:22

Re: Sveitsiin ja takaisin

Viesti Kirjoittaja Ellunkana » 18 Marras 2017, 10:29

Tekis melkein itsekin mieli lähteä ajelemaan kohti etelää seuraillen tuota Puolan itärajaa. Sieltähän löytyis sellaisetkin kohteet kuin Treblinkan ja Sobiborin tuhoamisleirit. Näillä ei ole vielä tullut käytyäkään, vaikka paljon olen noita natsien leirejä jo nähnyt.
Ex 1997 Defender 90, 300Tdi, Portofino Red
Ex 1993 Jeep Cherokee XJ 4.0 Bright White

sakue
Viestit: 11
Liittynyt: 29 Loka 2016, 21:09

Re: Sveitsiin ja takaisin

Viesti Kirjoittaja sakue » 25 Kesä 2018, 16:12

Noniin, päivitetään tätä topikkia.

Matka takana, matkalla lähtö ja tulopäivät mukaanlukien 22 päivää.

Meillähän on noi pikkumiehet 7 ja 9 vuotiaat joten menomatka oli puolipakosta Legolandin kautta ja kyllähän siellä aikuinenkin viihtyi.
Maskusta 25min Turun satamaan ja siitä yölaivalla yli ja 950km motaria Tanskaan Jellingiin lerintäalueelle jonne purettiin kamat ja oltiin 2 yötä pikkumökissä. Öiden välissä käytiin Legolandissa. Ajatus oli käydä luoteistanskan hiekkarannoilla mutta nuorimmainen halusi "suoraan perille" eli siskoni perheen luoksi Sveitsin Solotthurniin. Sinne mentiinkin siten että motaria Baselia kohti ja yksi yö teltassa leirintäalueella.
"Perillä" oltiin päivää vaille 2 viikkoa ja siskoni toimi hyväna paikallisoppaana ja heillä kun lapset on päivät koulutssa ja eskarissa niin sisko oli useina päivinä meillä kyydissä "oppaana" kertoen kaikkea paikallisesta elämänmenosta.
Vieräitiin mm. linnoissa, esialppien Moleson vuorella, Solothurnin kotivuorella Weissensteinilla, juustoloissa, Frey suklaatehtaalla, Thun järvellä, Kanterstegissä kansainvälisessä partiokodissa, liikennemuseossa Luzernissa, maaulmaloissa, Biel järven puistossa grillailemassa paikallisten kanssa, lukuisissa - ellei kymmenissä pienissä kylissä ja paljon muuta. Sokerina pohjalla, jätettiin lapset siskon perheen luokse ja lähdettiin yön yli retkelle rouvan kanssa ensin Genevenjärven pohjoispuolelle viinejä maistelemaan, sieltä Ranskaan, Albertville kautta Val d'Iseren kylään jossa majoituttiin hienossa hotellissa yhdessä liege-rome-liege historic ajojen seurueiden kanssa. Oli muuten mahtava tynnyrisauna lodgen kantolla kotimaisella kiukaalla ja pleksiseinällä josta näkymä alpeille. Kylähän on 1850 metrissä. Sielä olisi ollut ajatus jatkaa Col d'Iseren suuntaan, mutta viimetalven lumet pitivät tien siellä poikki ja sinne joutuu menemään uudelleen. Ajettiin sitten jonkinverran takaisin ja serpentiiniä ylös La Rosiereen ja sieltä pikkuhiljaa Italiaan jossa lunta olikin tienvieressä vielä paikkapaikoin yli 5m korkuisina ränneinä. Käytiin La Thuile laskettelualueen 2256m korkeudessa olevalla välitasanteella pieni pistajelu, josta sitten edelleen eteenpäin.. Mont Blanc tunneliin haarautuvan risteyksen viereisessä ravintolassa nautittiin hyvää lasagnea alppinäköalalla. Matka jatkui pienten kylien läpi ja lopulta palattiin Sveitiin ylittäen Saint Bernand tunneli perinteistä vuorenylitysreittiä pitkin (lunta ja jäätä oli..), korkein kohta oli 2476m. Siitä sitten alas laaksoon ja takaisin siskon luokse iltaa kohden. Tällä pätkällä tuli vissiin rakastuttu alppeihin (lienee sama kuin Venäjällä käyneet on rakastuneet siihen) ja tilattu jo parit italian vuoristoseudun topo-kartat .. "Alpit 2020" odottanee... :D

Paluumatka sujui moottorimarssia 87km/h samaa reittiä kun memomatka kun runsas viikkoa ennen kotiinpaluuta reittisuunnitelmaa via-balticaa kautta tehdessäni oli just sinä päivänä lukuisia kolareita potentiaalisilla reitillä.. valittiin sitten tuttu ja turvallinen länsireitti. Eikä vähiten siksi että mentiin sitten sinne tanskan hiekkarannalle... (sille myös vahva suositus) ..

Kuva ja videomateriaalia on 700GB, joten menee hetki ennekuin kuvallista raporttia tulee... FB:n Rover Ystävät palstalle olen joutakin kuvia matkalta laittanutkin.

Tekniikka toimi muuten ok, sisko rikkoi takaoven ikkunannostimen ja ruotsissa pimeni toinen ajovalo.. no ehkä isoin oli se että menomatkalla täydellä autobaanalla todella kovassa rankkasateessa irtosivat pyyhkijänsulat... no siitäkin selvittiin.. dashcam videoa odotellessa :D

Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Eurooppa / Europe”